(päivitetty 25. kyntökuuta 2011) Osuuskunnan ja tukiyhdistyksen kokoukset pidettiin lauantaina 21.5 keväisessä Kivisalossa. Tänä vuonna Kivisalossa jatkuu entisenkaltainen toiminta kesäasumisen, viljelyn ja rakentamisen merkeissä. Viime vuonna alkuun saatettu kalastus jatkuu talvikalastuksen jälkeen verkoilla ja katiskalla. Kasvimaa laajenee ja luontaisessa viljelyssä on ohraa ja härkäpapua useamman hehtaarin alalla. Hirrenveistäjien tupa on tarkoitus tänä vuonna viimeistellä käyttökuntoon ja navettakin kenties siistiä pois.
(päivitetty 27. hankikuuta 2011) Metsäsavotta saatiin pienen toimeliaan ryhmän toimesta suoritettua aina taapelin kattoa myöten. Kiitos osallistujille! Sahatavaraa sahattiin useaa kokoa kaikenlaiseen rakentamiseen. Erityisesti sahattiin parrua 4" x 4" suunnitteilla olevaa puusepän verstasta varten. Lisäksi saatiin hyvää tiheäsyistä ja oksatonta lankkua puusepän tarpeiisiin. Lisäksi harjoitettiin traktorin eturenkaan paikkaamista ja vietiin eteenpäin kompostihuussia. Maanviljelystä jatketaan tänä kautena ohran ja härkäpavun merkeissä. Hirrenveistäjien tuvan rakentaminen jatkuu kesäkuussa.

(päivitetty 4. hankikuuta 2011) Vietetään metsäsavotan toista viikkoa. Viime viikolla kaadettiin reilusti järeää mäntyä rakennus- ja puusepänpuuksi. Tällä viikolla sahataan kenttäsahalla. Lunta on ollut aina noin 70 cm asti, mutta sulaa nyt vesisateessa vauhdilla. Rantasaunakin lämpesi viikonloppuna.
(päivitetty 10. ensimmäistä sydänkuuta 2011) Hirrenveistäjien tupa nousi 8. sydänkuuta lopulliseen korkeuteen kurkihirttä myöten. Pieni talkooporukka kasasi tuvan yläosan seinähirret ja kattorakenteet viiden tunnin tiiviillä puristuksella tukkirekan nosturin avustaessa. Tupa jää odottamaan seuraavaksi rakennettavaa vesikattoa. Kivisalossa pidetään 28.maahtokuuta - 8.hankikuuta savotta, jolloin kaadetaan puita ja sahataan niistä sahatavaraa ja polttopuita. Mahdollisesti rakennetaan myös hirrenveistäjien tupaan vesikatto.
(päivitetty 7. routakuuta 2010) Kivisalossa syksy oli rakentamisen ja sadonkorjuun aikaa. Hirrenveistäjien tupa saavutti syyskuussa harjakorkeuden ja hirrenveistotyö on nyt kaikilta osin valmis. Kehikkoa on siirretty kiviperustuksille ja loppu odottaa siirtoa kun pakkanen puree tiet koviksi. Kivisalon yhteisökylän ensimmäisen maanviljelysvuoden tuotokset speltvehnä ja härkäpapu korjattiin laareihin, ensivuoden kylvöiksi tuumataan ohraa ja härkäpapua. Kasvimaan sato oli tänä vuonna runsaampi kuin koskaan yhteisökylän aikaan. Siihen suurimman panoksen antoi osuuskuntaan tänään saatu uusi jäsen! Puut notkuivat omenoita ja tuulastamalla illan pimeydessä kalastettiin haukia. Hirvimetsältä kertyi riistalihaa pakkaseen. Toimintaan liittyvää hallinnollista puolta kehitettiin menneen vuodenkierron aikana ansiokkaasti ja moni suullinen asia sai selkeän muodon. Samalla on vietetty leppoisaa yhteisöelämää. Mukavia pitkiä aikaisen aamun aamiaisia usvan peittäessä saloja, herkullisia ruokia, vieraita ja yhdessä tekemistä. Talvisen hiljaiselon nyt saavuttua Kivisaloon on suunnitteilla auringon taas alkaessa paistamaan hangilla metsänhoitotyöt ja sahuut. Ehkä hirrenveistäjien tupaakin talvella naputellaan.. Kiitos kaikille
Heinäkuun tutustumisviikko 14.-18.7.2010 Heinäkuussa hoidetaan puutarhaa ja tehdään muita kesäaskareita. Tutustumispäivä on 8 euroa / vuorokausi sis. ruoan ja majoituksen.
Kesäkuun tutustumisviikko 14. - 21.6.2010 Tällöin tehdään hirrenveistäjien tuvan perustuksia luonnonkivistä latomalla, tehdään polttopuita, hoidetaan kasvimaata, raivataan pellonreunoja ja jutellaan leppoisissa merkeissä. Tutustumispäivä on 8 euroa / vuorokausi sis. ruoan ja majoituksen.
Hirrenveistäjien tupa. 13.5.2009 aloitettiin hirrenveistäjien tuvan hirsien kuorinta ja itse veistäminen 2.6. Tasakerta saatiin valmiiksi syyskuussa. Veistoa opetettiin useille aina italialaista arkkitehtia myöten. Seuraavaksi tehdään perustukset ja uunin pohja luonnonkivistä latomalla. Hirrenveistokenttä sijaitsee tulotien vieressä vasemmalla Kivisaloa lähestyttäessä. Kentän itälaitaan on suunniteltu ensimmäinen yhteisön käyttöön tarkoitettu rakennus, hirsirakenteinen 33 neliön hirrenveistäjien taukotupa.
Sahaus Maaliskuun viimeisellä viikolla 2009 kenttäsaha saapui Kivisaloon. Talvitalkoissa kaadettuja puita sahattiin, kuorittiin ja taapeloitiin. Syntyi pelkkahirsiä ja sahatavaraa, mäntyä ja koivua. Talkoisiin osallistui pieni ryhmä, ja töitä riitti pitkiksi päiviksi lumisateen ja auringon vaihdellessa. Naapurikunnasta saapunut rivakka sahuri sahasi 7" pelkkaa latvaläpimitoiltaan 25-35 cm, koivua ja mäntyä tuppeen, laudaksi ja lankuksi. Ja useamman naapurin tukit erikokoisiksi sahatavaroiksi. Loppuviikosta puut taapeloitiin ja peitettiin kuivumaan.
Talvitalkoot helmikuussa 2009 Kivisalossa oli kahden viikon talkoot helmikuussa. Talkoissa tehtiin metsätöitä ja Kivisalon ydinryhmä, toimijat valmistelivat yhteisökylään liittyviä asiapapereita. Ensimmäisellä viikolla aloitettiin tieurien valmistelu asuinalueille. Runsas talkooväki kaatoi sekä moottorisahalla että kaarisahalla ja kirveellä tukkeja kymmeniä kuutioita, jotka juonnettiin traktorilla metsästä ulos sahatavaraksi sahattavaksi ja polttopuiksi. Toisella viikolla kaadettiin mäntyjä sahatavaraksi ja hirrenveistoa varten kahteen rakennukseen yli 50 kuutiota. Yhteisön asiapapereita käsiteltiin, saunottiin ja kahviteltiin nuotiolla työn lomassa.
Talkooviikko Kivisalossa 14.-20.7.2008 Avaamme kulkuväylät metsätiloille, muodostetaan toimintaryhmät ja hankkeessa mukana olevat tutustuvat paremmin toisiinsa sekä jakavat visionsa Kivisalosta. Viikko on myös hyvä mahdollisuus tutustua ensi kertaa hankkeeseen.