Yhdistyksen säännöt

1 § Yhdistyksen nimi on Kivisalon yhteisökylän tuki ry.

2 § Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio ja virallinen kieli suomi.

3 § Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Kuopion maaseudulle sijoittuvan yhteisökylän perustamista niin, että yhteisöstä tulisi mahdollisimman omavarainen, elinkeinoiltaan monimuotoinen, oikeudenmukainen, ekologinen, jäsenistöä aktivoiva, heidän hyvinvointiaan ja toimeentuloaan tukeva sekä turvallinen kaikille jäsenille.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi:
1 ) tehdä valistustyötä levittämällä tietoutta perustettavasta Kivisalon yhteisökylästä ja toimivista yhteisökylistä
2 ) olla yhteistoiminnassa yhteisökylien kanssa.
3 ) järjestää kokous-, valistus- ja juhlakokouksia sekä muita tarpeellisia tilaisuuksia
4 ) hakea toimintaansa avustuksia ja vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja,
5 ) omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta,
6 ) kerätä jäseniltä jäsenmaksuja,
7 ) harjoittaa toimintaansa edistävää pienimuotoista kustannus- ja julkaisutoimintaa sekä muuta vähäistä taloudellista toimintaa

4 § Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä ne 15 vuotta täyttäneet henkilöt ja oikeustoimikelpoiset yhteisöt, jotka kannattavat 3 §:ssä ilmeneviä tarkoitusperiä.
Jäsenet hyväksyy hallitus.

5 § Jäsenen jäsenyys yhdistyksessä lakkaa, jos
1) jäsen eroaa
2) jäsen erotetaan

1) Jäsen on vapaa jäsenyydestään heti, kun eroilmoitus on jätetty kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoitettu eroamisesta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

2) Hallitus voi erottaa yhdistyksestä jäsenen, joka
a) laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen
b) toimii yhdistyksen sääntöjen vastaisesti tai muutoin toiminnallaan vahingoittaa yhdistyksen toimintaa

Erotetulla jäsenellä on oikeus vedota yhdistyksen seuraavaan kokoukseen. Vetoomus on kirjallisesti annettava tiedoksi yhdistyksen hallitukselle 30 päivän kuluessa kirjallisesta erottamispäätöksestä tiedon saatuaan, tiedoksiantopäivää lukuun ottamatta. Yhdistyksen on käsiteltävä vetoomus seuraavassa sääntömääräisessä kokouksessa. Ellei vetoomusta esitetä em. järjestyksessä, tulee erottamispäätös voimaan heti määräajan päätyttyä, muussa tapauksessa jäsen katsotaan erotetuksi vasta sitten, kun yhdistyksen kokous on erottamispäätöksen vahvistanut.
Jos jäsen on laiminlyönyt jäsenmaksun suorittamisen tilivuodelta, hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä. Tällä perusteella eronneeksi katsotulla jäsenellä ei ole oikeutta vedota asiassa yhdistyksen hallitukseen tai kokoukseen.

Erotetulla tai eronneeksi katsotulla jäsenellä ei ole oikeutta vaatia takaisin yhdistykselle suorittamiaan maksuja.

6 § Yhdistyksen jäsenet suorittavat yhdistykselle vuosikokouksen vahvistaman jäsenmaksun vuosittain sekä liittymismaksun liittymisvuonna.

7 § Yhdistyksen vuosikokous pidetään maalis-toukokuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajankohdan määrää yhdistyksen hallitus

8 § Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle yhdistyksen hallitus. Kokouskutsu vuosikokoukseen on toimitettava viimeistään 14 päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai sähköpostilla niin, että kutsun perillemenosta on saatu vahvistus. Ylimääräisen kokouksen kutsu toimitetaan vastaavalla tavalla.

9 § Yhdistyksen kokouksissa on kaikilla henkilö- tai yhteisöjäsenellä yksi ääni.

Äänestyksissä ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10 § Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus sen katsoo tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu. Kokous on pidettävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

11 § Asioista, joita yhdistyksen jäsenet haluavat vuosikokouksen käsiteltäväksi, on tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys viimeistään 30 päivää ennen kokousta.

12 § Vuosikokouksessa käsitellään

1) kokouksen avaus
2) valitaan kokoukselle
a) puheenjohtaja
b) sihteeri
c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa, joina voivat toimia myös samat henkilöt
3) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4) vahvistetaan kokouksen työjärjestys
5) esitetään vuosikertomus ja tilit sekä vahvistetaan nämä asiat sisältävä tilinpäätös
6) esitetään tilintarkastajien kertomus ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille
7) vahvistetaan seuraavan tilivuoden toimintasuunnitelma ja hyväksytään talousarvio
8) vahvistetaan seuraavan vuoden jäsen- ja liittymismaksut
9) valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme (3) muuta hallituksen jäsentä.
10) valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varamiehet
11) käsitellään yhdistyksen hallituksen esittämät tai jäsenten 11 §:n mukaisesti vireille panemat asiat.
12) kokouksen päättäminen.

13 § Yhdistyksen asioita hoitaa vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme (3) muuta jäsentä käsittävä hallitus, jonka jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan vuosikokouksessa.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun siihen on aihetta tai kun vähintään kolme (3) hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan kanta, vaaleissa kuitenkin arpa.

14 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä, tai jompikumpi yhdessä yhden hallituksen sihteerin, taloudenhoitajan tai sidosryhmävastaavan kanssa.

15 § Hallituksen tehtävänä järjestäydyttyään on
1) johtaa yhdistyksen yleistä toimintaa
2) huolehtia yhdistyksen taloudesta ja vastata yhdistyksen talouden hoidosta
3) valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat ja kutsua kokoukset koolle
4) hyväksyä yhdistyksen jäsenet ja huolehtia jäsenluettelon pitämisestä
5) laatia yhdistyksen toimintasäännöt sekä muut tarvittavat ohjeet
6) nimittää yhdistyksen tarvitsemat toimikunnat
7) pitää tarvittavaa yhteyttä Kuopion kaupunkiin, valtion viranomaisiin ja tarpeellisiin sidosryhmiin sekä huolehtia muista tarpeellisista asioista.

16 § Yhdistyksen toimintakausi on vuosikokousten välinen aika. Tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on annettava kirjallinen yhdistyksen vuosikokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan yhdistyksen hallinnon ja tilien tarkastuksesta viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien toimikausi on kalenterivuosi.

17 § Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen
neljänneksen äänten enemmistöllä annetuista äänistä.

18 § Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä vähintään kahden kolmanneksen äänten enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa vähintään kahden kuukauden välein järjestetyssä kokouksessa.

Jos yhdistys purkautuu, käytetään sen varat tarkoituksensa mukaisen toiminnan edistämiseen kokousten päätösten mukaisesti. Jos yhdistys tulee lakkautetuksi, käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

 

Tiedosto (korkeampi suojaus): 
Tagit: